Viking Lotto uudistui kesäkuussa

Suomalaiset ovat lottokansaa ja lauantai ilman lottonumeroiden tarkastusta kuulostaa monen mielestä utopistiselle. Kotimaamme lotto jaetaan lauantaisin, Eurojackpot perjantaisin ja Pohjoismaihin suunnattu Viking Lotto keskiviikkoisin.

Suomalaisetkin ovat voineet veikata Viking Lottoa jo yli kymmenen vuotta ja peli onkin tehnyt monesta suomalaisesta jo miljonäärin. Kesäkuussa Viking Lotto koki uudistuksia, joista pelaajien on hyvä olla perillä. Katsotaan siis tarkemmin, mikä itse asiassa muuttui kesäkuussa.

Numeroiden määrä, maksimipotti ja rivihinta

Viking Loton uudistukset astuivat voimaan 3. kesäkuuta. Tämä näkyi pelaajille jo ennen sitä, koska kestolottoa ei voinut tehdä kuin edelliseen keskiviikkoon asti. Ensimmäinen uudistunut Viking Lotto arvottiin 9. kesäkuuta. Suurimmat muutokset koskivat maksimipotin rajaa, pelin hintaa sekä Viking-numeroiden määrää.

Päänumeroita arvotaan uudistuneessakin Viking Lotossa 1-48 välillä. Tämän lisäksi arvotaan yksi Viking-numero. Viking-numero arvotaan 1–5 väliltä, toisin sanoen 6, 7 ja 8 poistuvat mahdollisuuksista. Tämähän on käytännössä pelaajien näkökulmasta hyvä asia, koska se parantaa voiton todennäköisyyttä.

Huonoa pelaajien näkökulmasta on kuitenkin se, että maksipotti putosi entisestä 35 miljoonasta eurosta 25 miljoonaan euroon. Nykyisin Viking Loton todennäköisyys on 1:61 miljoonaan, eli voittaakseen päävoiton pitää kaikkien onnettarien sattua kohdille. Toisaalta ennen päävoiton todennäköisyys oli 1:98 miljoonaan, joten siinä mielessä päävoitto on nykyisin helpommin saatavissa.

Huonoa pelaajien näkökulmasta oli se, että yhden rivin hinta nousi 0,80 eurosta yhteen euroon. Mitenkään yllättävä muutoshan tämä ei ollut, sillä kotimaan loton rivin hinta on jo pitkään ollut 1 euro ja Eurojackpot-rivistä saa maksaa 2 euroa. Viking Loton plussatun rivin hinta nousi myös 1,20 eurosta 1,50 euroon.

Rivihintojen muutoksen syyt

Veikkaus perustelee rivihintojen korotuksia sillä, että näin alempien voittoluokkien voitot voitiin pitää samansuuruisina tai jopa hieman aiempaa suurempina, samalla kun voiton todennäköisyydet kasvoivat poistuneiden numeroiden myötä. Pelaajien on hyvä tietää, että kaksi ylintä voittoluokkaa ovat kaikille jäsenmaille yhteiset. Sen sijaan alempien voittoluokkien voitot, määrä sekä rivihinta ovat jäsenmaiden päätettävissä.

Käytännössä nämä ovat keskeisimmät asiat muutoksessa:

  • rivihinta nousee 0,80 eurosta 1 euroon
  • Voiton todennäköisyydet kasvavat jonkin verran. Uusi todennäköisyys päävoitolle on 1:61 miljoonaan. Myös pienempien voittojen todennäköisyydet paranevat.
  • Pääpotti voi nykyisin olla 25 miljoonaan euroa. Entinen suurin mahdollinen potti oli 35 miljoonaan euroa.
  • Plussatun rivin hinta lisäksi nousee 1,50 euroon 1,20 eurosta.

Eurojackpotissa suurimmat voitot

Monessa suomalaistaloudessa veikataan kaikkia kolmea jaossa olevaa lottoa viikoittain. Kaikkiaan yksi rivi näissä kaikissa maksaa viikossa 4 euroa ja kuukaudessa 16 euroa. Aika pieni hintahan tämä on, kun kolmena iltana viikossa saa jännittää jopa miljoonien voittoa. Nykyisin lottonumerot voi tarkistaa myös netissä, joten lottonumeroiden tarkistaminen on helpompaa kuin ennen.

Tarkistaakseen lottonumerot netissä, pelaajan tarvitsee vain mennä Veikkauksen sivustolle. Veikkaajan ei siis tarvitse edes kirjautua sisään palveluun. Lottonumerot kerrotaan myös monissa lehdissä ja monilla nettisivuilla, mutta tarkistus on parasta tehdä Veikkauksen virallisilla sivuilla. Näin voiton lunastaminen ei jää kiinni ainakaan kenenkään amatöörin inhimillisestä erheestä.

Eurojackpotissa voittopotti nousta jopa 90 miljoonaan euroon. Tällainen potti on saatu myös Suomeen. Monesti suuret potit jakautuvat porukoille tai joka tapauksessa monille pelaajille. Se on tietysti hyvä asia, koska harvalla ihmisellä nyt oikeasti on käyttöä 90 miljoonalle eurolle.

Usein Eurojackpotin huippuvoitot menevät Saksaan, jossa peliä pelataankin eniten. Suomeen voitto on tullut suhteessa asukaslukuun jo hyvin monta kertaa. Aiemmat voitot tietenkin ruokkivat pelinälkää entisestään ja suomalaiset ovatkin ottaneet Eurojackpotin omakseen.