Tasoitusvedot – hyödynnä toiselle tarjottu etumatka kertoimessa

Vedonlyönnissä tulee vastaan tilanteita, kun kummankaan joukkueen kerroin ei miellytä. Haluaisit kenties lyödä jostain tietysti pelistä vetoa, jota olet menossa itse katsomaan. Ehkä vain siksi, että saat hieman lisäjännitystä peliin, jos tilanne onkin se, että et ole erityisesti kummankaan joukkueen kannattaja. Pieni veto voi saadakin hieman lisää jännitystä peliin.

Entä jos tilanne on edellä kuvattu: kummankaan joukkueen kerroin ei miellytä?

Voit toki lähteä perkaamaan kohteen muita vaihtoehtoja, esimerkiksi maalimääriä, pistemääriä tai muuta, mitä kohteeseen on tarjolla. Yksi vaihtoehto on kuitenkin kurkistaa tasoitusvetojen maailmaan. Voisiko jommallekummalle antaa ottelussa maalin etumatkaa tai kenties uskotko toisen joukkueen voittavan, jos se saa yhden maalin eteen?

Tasoitusvedot voivat tarjota hyviä vaihtoehtoja kertoimen nostamiseen näissä tilanteissa. Tai toisaalta tehdä altavastaajan pelaamisen riskin hivenen maltillisemmaksi.

Miten tasoitusveto toimii?

Yksinkertaisuudessaan tasoitusvedossa annetaan etumatkaa jommallekummalle ottelussa pelaavalle joukkueelle. Jos vaikka Joukkue1 ja Joukkue2 kohtaavat jääkiekossa, voit etsiä kohteen pelivaihtoehdoista kohdan, jossa on vaihtoehtona alkutilanne 0-1. Tässä tilanteessa Joukkue2 lähtee siis 1-0-johdossa peliin.

Jos veikkaat, että Joukkue1 voittaa pelin tässä tilanteessa, täytyy Joukkue1 tehdä kaksi maalia enemmän kuin Joukkue2 (esimerkiksi 3-1, 4-2 jne.). Jos annat Joukkue2:lle etumatkaa kaksi maalia, lähtee ottelu tilanteesta 0-2, jolloin Joukkue1 täytyy voittaa jo kolmella maalilla (esimerkiksi 3-0 tai 4-1).

Jos 0-1-tasoituksessa käy niin hassusti, että Joukkue1 voittaa vaikkapa 2-1, olisi tällöin oikea merkki risti (simuloitu tilanne 2-2). Tasoitusvetojen tasapeleille kerroin onkin yleensä melko valtava. Jos maalin etumatkalla joukkue häviää vähintään kahdella maalilla, saa voittava joukkue tälle skenaariolle tietysti isomman kertoimen.

Monesti tasoitusvedon tasoitus ilmoitetaan myös maalimääränä tai pistemääränä. Esimerkiksi, jos haluat veikata, että Joukkue1 voittaa vähintään kahdella maalilla, valitset Joukkue1 -1,5. Jos taas uskot, että maalin etumatka riittää Joukkue2:lle, voit laittaa lapulle Joukkue2 +1,5.

Tasoituksen vaikutus kertoimeen

Tasoituksella on korottava tai laskeva vaikutus kertoimiin sen mukaan, kummalle joukkueelle etumatka annetaan. Tässä on eräs konkreettinen esimerkki NHL-pelistä Washington Capitals – New Jersey Devils:

Alkutilanne 1-0;

Kertoimet 1,38 – 10,00 – 4,25

Alkutilanne 0-1:

Kertoimet 2,55 – 8.00 – 1,85

Alkutilanne 0-2:

Kertoimet 3,65 – 7,5 – 1,53

Alkutilanne 0-3:

Kertoimet 6,5 – 7,5 – 1,29

Tässä tilanteessa voisit esimerkiksi pohtia, että kaksi maalia etumatkaa riittää Devilsille ja veikata Devilsin voittoa 1,53 kertoimella. Hurjahan tietysti haistelisi Capitalsin 1-0-alkutilanteesta yhden maalin voiton kertoimella 10,00.

Aasialainen tasoitus

Edellä mainitua tasoitusvetoa kutsutaan usein eurooppalaiseksi tasoitukseksi. Juurikin siksi, että sen juuret ovat täällä. Ne tunnetaan myös nimellä 3-suuntainen tasoitus.

Aasialainen tasoitusveto (Asian handicap) on puolestaan aasialaiset juuret omaava vedonlyönnin muoto. Aasialainen tasoitus vaatii oman artikkelinsa sen kokonaiseen avaamiseen, mutta lyhyesti aasialaisella tasoituksella minimoit hieman tasoituksen antamia riskejä ja toisaalta pystyt tietyissä tilanteissa pelaamaan esimerkiksi altavastaajaa turvallisemmin.

Aasialaisen vedon kohteet ilmoitetaan neljäsosamaaleina, eli esimerkiksi +0,25 tai +1,25. Aasialaisissa vedoissa annettu etumatka käyttäytyy hieman erilailla ja voit saada tasoituksella voittoa myös tasapelistä, joka on eurooppalaisessa tasoituksessa mahdotonta.

Esimerkiksi Joukkue1 +0,25 toteutuu seuraavasti:

Joukkue1 voittaa: Saat voiton kertoimen mukaan kokonaisuudessaan

Ottelussa tasapeli: Saat puolet panoksesta takaisin ja puolet panoksesta voittaa (kertoimen mukaan)

Joukkue2 voittaa: häviät vedon

Tasoitusvedosta lisää mielenkiintoa urheiluun

Tasoitus voi olla oiva tapa nostaa kertoimia tai pienentää riskiä erilaisessa urheiluvedonlyönnissä. Jokainen vedonlyöntiyhtiö tarjoaa otteluihin myös tasoituksia, ja ne ovat yksi suosituimpia urheiluvedonlyönnin kohteita.

Kannattaa katsoa esimerkiksi nettikasinoilmanrekisteroitymista.io, jos löydät itsellesi hyvän uuden vedonlyöntialustan. Tasoitukset voivat olla myös tehokas tapa kierrättää bonusrahaa alkaen ilmaiskierroksia.io.